Book of Transformations

I see dead people.

Ei nyt sentään. Ajattelin kertoa teille ihmisistä, jotka pitkään mielsin jonkin tason henkioppaikseni ja -sukulaisikseni, mutta olen todennut että todennäköisempi (lue: lähes varma) lähde on oma alitajuntani. Jälleen kerran tätä "käännänpä tunteeni sanojen sijaan kuviksi, symboleiksi"-rataa. Se ei toki tee heistä yhtään sen vähemmän tärkeitä tai rakastettavia, tai kokonaisia. Koitan hieman avata tätä sisäistä maailmaani. Kenties epämääräisesti ja katkonaisesti selitettynä, koska he ovat käytännössä osa kokonaista päänsisäistä universumia, sukutarinoineen päivineen, mutta kuitenkin. Haluan vielä huomauttaa, että he eivät elämääni tullessaan olleet läheskään näin kokonaisia - itse asiassa ensin oli vain Flann. Siinä kunnossa että hän ei muistanut edes omaa nimeään. Muutamaa vuotta myöhemmin Conlaodh ilmaantui paikalle, mutta hyvin häilyvänä hänkin. Liian utuisena kosketettavaksi.

Flann: Kuvassa vasemmalla näkyvä tummatukkainen nainen. Voimakas ja jokseenkin maskuliininen, äärimmäisen temperamenttinen, suojeleva. Ennen (kas, kas, juuri pahimpina masennusvuosinani) hän oli äärimmäisen ailahtelevainen ja altis tunnekuohuille. Minun on aina ollut vaikeaa pyytää apua omiin ongelmiini omalla äänelläni, joten setvin asioita symboleiden kautta Flannin äänellä. On vaikeaa sanoa "Minusta tuntuu että käyn sisäistä sotaa" tai "Minulla on ollut kiire - ajatusteni kanssa - ja olen niin väsynyt että haluaisin vain nukkua viikon putkeen" edes läheisimmälle ystävälle. Omalla identiteetillään. Tietyllä tavalla Flann on tässä suhteessa anon-maskini vaikeina aikoina. Kuten myös niinä aikoina kun asiat ovat äärimmäisen hyvin enkä löydä sanoja sille. Flann on kasvanut - kuten minäkin - angstaavasta teinisoturista mielettömäksi susiäidiksi, joka hoitaa vastuunsa vahvalla selkärangalla ja seikkailuasenteella.

Conlaodh: Oikealla näkyvä pörröinen miehenjärkäle. Kylän seppä, Flannin mies. Äärimmäisen lämmin ja rakastava persoona, mutta omaa joitain hyvin työnarkomaanisia piirteitä. Luova, hieman obsessoiva, ymmärtävä (oman hieman hankalan kasvutarinansa vuoksi). Con ilmaantui kuvioihin minun tuntiessani oloni äärimmäisen yksinäiseksi ja rakkaudenkaipuiseksi. Tietyllä tapaa sekä unelmieni mies (Kulta, tiedän että tulet nauramaan tälle tekstille koska sovit itse tähän kuvaukseen täydellisesti - mikä on hyvin pelottavaa) että oma maskuliininen puoleni. En ole oikein koskaan kokenut sopivani kumpaankaan sukupuoleen täydellisesti, vaan olen pikemminkin jotain siltä väliltä. En voi sietää binääristä sukupuolijaoittelua, ja Flannin ja Conin persoonat ja heidän välisensä suhde hämärtää näitä rajoja melko lailla, kuten tämä sisäinen maailmani muutenkin.

Aonghus: Flannin ja Conin esikoispoika, kuvassa keskellä. Ajattelevainen, hiljainen, omituinenkin poika joka näkee maailman hyvin omaperäisellä tavalla mutta omaa myös kyvyn nähdä ihmisten ja asioiden ulkokuoren läpi. Gus syntyi niihin aikoihin kun olin pääsemässä kunnolla yli mielenterveysvaivoistani. Hän kasvoi ihme pyrähdyksissä (usvan tuolla puolen aikahypyt saattavat olla melko mielenkiintoisia, siitä lisää myöhemmin), oppi nopeasti, säilyttää lapsekkaan avoimen tapansa katsoa maailmaa oppimastaan huolimatta. Gus on druidi Fionnin oppilas, ja äärimmäisen kiinnostunut sekä tarustosta että lääkinnästä. Hän haluaa kuulema joskus opettaa itse, olla suunnannäyttäjä. Koen, että hän on sisäinen lapseni joka kuoriutui esiin kaiken masennuksen keskeltä. Kirkassilmäinen, maailmaa ihmetyksellä katsova lapsi joka tahtoo tosin velloa menneessä, unelmissaan ja henkimaailmassa ikuisesti.

Brannagh ja Aoife: Flannin ja Conin taaperoikäiset kaksoistytöt. Identtiset, erottaa ainoastaan siitä että Brannaghilla on pikkuruinen syntymämerkki vasemman leukaperän tienoilla. Varsinaisia kauhukakaroita joilta ei näytä energia loppuvan millään. Unelma-ammattina molemmilla on sama kuin äidillään pienenä (tyyliin "Mä haluun vetää koko maailmaa turpaan!"), mutta ovat hekin omalla tavallaan aikamoisia päivänsäteitä. Kaikessa kaoottisuudessaan toisinaan koomisia, ja rauhoittuessaan ehdottoman optimistisia (joskin Brannagh enemmän kuin Aoife) ja... No, onnellisia. Tiedostavat sen, että asiat ovat hyvin ja osaavat olla kiitollisia pienistäkin asioista. He ehkä edustavat sitä lapsen kaaosta ja riehakkuutta joka Aonghusilta näyttää puuttuvan käytännössä täysin, sitä kaiken kyseenalaistavaa kapinahenkeä joka pistää vanhimmat ja viisaimmatkin druidit ja sotapäälliköt miettimään uudelleen sanojaan, tekojaan ja ajatuksiaan.

Fionn: Kylän vanhin druidi, päällikkö Sé:n neuvonantaja, vanha ystävä - ja nykyisin, monien kommervenkkien kautta myös rakastaja. Hyvin klassinen ja arkkityyppinen vanha druidi, tietynlainen sosiaalinen liima joka pitää kaikki kasassa, auttaja ja opettaja. Kenties hieman kaavoihin kangistunut. Ajan myötä hänestä kuitenkin paljastuu myös ilahduttavan pisteliäs mutta hyväntahtoinen huumorintaju, rauhallinen elämänasenne ja herkkä, rakastava ja auttamishaluinen sydän. Fionn edustaa tietyllä tavalla vanhaa minää - ei sitä masentunutta, vaan oikeasti vanhaa. Kliseisiin takertuvaa ja ehkä hieman hupsahtanutta minää josta ei kuitenkaan voi olla pitämättä.

Sé: Kylän ex-päällikkö, Ánle:n isä ja Flannin ottoisä, Fionnin rakastaja. Äärimmäisen ankara ja tulinen isähahmo, josta kuitenkin tarkalle silmälle paistaa läpi se että hän tekee kaiken tuon suojellakseen läheisiään. Tuomitseva ja äkkipikainen, ja siksi ei loppujen lopuksi järin hyvä johtaja muuten kuin äärimmäisen taktiikkapäänsä johdosta. Kiireinen mies. Muistuttaa hyvin paljon omaa isääni, ja hänessä on paljon niitä piirteitä joita en voi sietää isässä tai itsessäni - ja niitä joihin minulla on kummallinen viha-rakkaussuhde. Hän ei ole kovin henkinen ihminen, vaan enemmänkin jalat maassa-tyyppiä. Erinomainen vastapaino Fionnille siis.

Ánle: Kylän nykyinen päällikkö, Sé:n poika, Flannin veli(puoli), nuoremman druidin, Cianin rakastaja. Ánle on tullut hyvin paljon isäänsä, mutta alkaa hiljakseen löytää omaa polkuaan ja identiteettiään... Vaikka se vaatikin sen, että Flann käytännössä repi hänen (siinä vaiheessa hyvin kieroutuneen) henkensä kappaleiksi ja Ánle joutui kasaamaan itsensä uudelleen murusista. Nykyisin päättäväinen, idealistinen johtaja. Luo hyvää yhteishenkeä ja on omiaan motivoimaan muita ollessaan parhaimmillaan - mutta heikoimmillaan ollessaan hän on hyökkäävä ja äityy jopa kylmän ilkeäksi (varsinainen miespuolinen menkkanarttu). Ánle on todennäköisesti sisäinen ristiriitani, tavallaan sairauteni kuva. Alku, murtuminen, kasvu ja vahvistuminen ristiriitojen ja epäröinnin kautta. Hän joutui ennen toisinaan muiden (enimmäkseen hyvätahtoisen) pilkan kohteeksi pituutensa ja ties minkä muun vuoksi, mutta hän on viime aikoina oppinut kääntämään nämä asiat edukseen vaikka onkin vielä herkkä joillekin asioille.

Cian: Ánlen rakastaja ja neuvonantaja, Fionnin oppilas/nuorempi druidi, yhteisön eloon sopeutunut sota"vanki". Joutui isänsä kuoleman jälkeen aikuistumaan ja ottamaan druidin aseman vanhassa kylässään aivan liian aikaisin, mistä kumpusi pahoja ongelmia. Cianin heimo olikin pitkään sodassa tämän minulle tutumman heimon kanssa, kunnes Fionn otti ohjat käsiinsä. Cian on kasvanut Fionnin ja muiden opissa ja avulla enemmän omaksi itsekseen. Itsevarmaksi, viekkaaksi, leikkisäksi, tuliseksi ja nopeaälyiseksi (ainakin useimmissa asioissa). Painiskelee joskus oman jopa lapsekkaan luonteensa ja asemansa yhteensovittamisen kanssa, ja on alkanut hiljalleen kehittää omaa tapaansa tehdä asiat. Hän on minussa se sisäinen druidi, joka ei mahdu siihen klassisen valkokaapuisen ja pitkäpartaisen druidin kuvaan, mutta on yhtä kaikki rakastettava. "Being silly and looking at the world with child's eyes is the thing that really opens your eyes, girl, not dusty books and boring lectures. Look at the old myths in your own way and find wisdom both in them and yourself. Stay fabulous and have fun while working!"

Tässä he, joihin olen eniten yhteyksissä, näin tiivistettynä. 

Tuntuu että palaset alkavat loksahdella paikoilleen, että olen pääsemässä ulos pienestä psyykkeeni kieltämisen usvasta. Tiedättekö, en ole suostunut kuvittelemaan heitä tai identiteettiäni psykologisina ilmiöinä tätä ennen, koska kokemukseni minkäännäköisestä psykologiasta on nimenomaan häiriöpohjaista. Mutta ei kaikki mitä ihmismieli kehittelee, ole häiriö. Flannista ja muista ei ole koskaan koitunut arkielämälleni kovin suurta haittaa, muuten kuin sen saralta että olen kieltänyt heidän olevan lähtöisin omasta alitajunnastani ja täten kieltänyt osia itsestäni.

May the gods give me strength to face the truth of myself and the universe.