Book of Transformations

Ladies' View, Killarney, 2008

Ja ihan koska Irlanti paikkana liittyy läheisesti suhteeseeni koko maailmankaikkeuteen, ajattelin kertoa hieman tämän obsessioni alkuvaiheista. Joskus lukioaikoinani päädyin lukemaan muutamia randomeja kirjoja paikkaan liittyen. Ei todellakaan mistään nuortenhyllystä, mutta tuntui että kyseiset teokset vain eksyivät käsiini jotenkin, ja tuntui kuin olisin tullut kotiin. En silloin tohtinut viettää paljon aikaa kirjastossa, koska kärsin vakavasta paniikkihäiriöstä (/paranoiasta, tiedä häntä). En juurikaan uskaltanut liikkua ulos kotoa koska pulssini ja hengitykseni reagoivat voimakkaisiin ääniin ja ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin saman tien. En pystynyt nukkumaan omassa sängyssäni, koska tuntui että en voinut hengittää siellä, vanhempieni huoneiden välissä. Sitä tunnetta on helvetin vaikea kuvata sanoin, ja en usko että kukaan muu kuin itse sen kokenut voi sitä täysin ymmärtää. Viikkoja selvisin muutamien tuntien yöunilla per yö, en juurikaan syönyt myrkyn ja ties minkä pelossa. Mutta pyysin aina isää tuomaan kirjastosta jatkoa tuohon kirjasarjaan. Lukeminen rauhoitti. Eivät Harry Potterit ja muut sen ajan ehdottomat suosikkini, vaan jostain syystä juuri nuo pölyiset, hankalalukuiset, vanhat teokset joissa kerrottiin Irlannin kauniista, kumpuilevista maisemista ja rantojen julmista kuohuista. Tuntui että tuon silloin vielä minulle tuntemattoman kodin aamu-usvassa uskalsin vihdoin nukahtaa pelkäämättä että en enää avaisi silmiäni. Aloin hiljakseen tutustua maan kulttuuriin laajemmin, musiikista mytologiaan ja niin edelleen. Huomasin, että en enää saanut paniikkikohtauksia niin kauan kun kuulin ne jollain omituisella tavalla tutut viulut korvissani. Vanhempani kai huomasivat tämän muutoksen, ja lentoliput varattiin melko pian sen jälkeen kun olin päässyt pahimmasta ahdistuksestani yli. En ollut koskaan aiemmin itkenyt lentokoneessa. Mutta tällä kertaa, paluumatkalla, itkin koko lennon ajan kuin pieni lapsi. En halunnut jättää paikkaa jota olin alkanut ajatella kotinani, turvallisena ja rauhoittavana kuin äidin syliä. Ehkä vaistosin mitä oli tulossa. Isä nimittäin ilmoitti avioerosta kertomalla tylysti että hänellä on raskaana oleva nainen odottamassa Thaimaassa PÄIVÄN sen jälkeen kun palasimme Irlannista. 

Castledermot, 2008