Book of Transformations

Lueskelin äsken hieman, ja inspiroiduin oikein tosissani. Kirjoitin muutaman sivun päiväkirjaani, tietynlaisen "rauhoittavan kirjeen itselleni". Käytännössä tekstimuotoinen maadoittuminen, sanoisin. Tuntuu hyvältä.
Tavallaan tämä teksti on lähes liiankin henkilökohtainen julkaistavaksi, mutta toisaalta tuntuu jotenkin hyvältä saada se ulos, varsinkin tuon pitkän kylmän loogisen ajattelun kauden jälkeen. On taas aika tuntea.

Kirjoittelin, vaikkakin englanniksi, niin tähän suuntaan:

"Minun ei tarvitse tuntea häpeää siitä, että en tunne kuuluvani tänne. Vaikka rakkaani onkin sydänjuuriaan myöten suomalainen, minun ei tarvitse sitä yrittää olla. Joskus omena putoaa kauas puusta, varsinkin kun jälleensyntymä puuttuu peliin. Vaikka uskon, että monissa tapauksissa synnymme uudelleen vanhaan sukulinjaamme, tai matkaamme tuolle puolen esi-isiemme luokse - joskus niin ei käy. Tuonpuoleisesta palataan usein hyvinkin muuttuneena - jopa aivan toisena ihmisenä tai olentona. Siitä pienestä "väliajasta" kuoleman ja syntymän välillä ei selviä muuttumatta. Ja joskus synnymme uudelleen aivan toiseen aikaan tai paikkaan - ja usein aivan syystä.

Vaikka jumalani eivät ehkä olekaan tämän maan herroja, heitä ei suinkaan ole unohdettu, eivätkä he ole voimattomia. Ja vaikka aiemmin tuntemani haltiat eivät täällä luonnostaan asukaan, he seuraavat usein niitä jotka heidät muistavat. Sillä uskossa, muistossa ja tuttuudessa on uskomatonta voimaa. Kun heidän nimensä mainitaan tarpeeksi usein, ja kun tarinoita heistä kerrotaan täälläkin, läheisessä samankaltaisten ihmisten yhteisössä, uskon että he voimistuvat entisestään.

Vaikka joskus tuntuukin, että olen koditon vaeltaja, asia ei missään nimessä ole niin. Sydämeni lepää aina alkukodissani, ja kehoni tässä kodissa - minulla on kaksi kotia joita rakastan, ja joista olen kiitollinen.

Minun on täysin hyväksyttävää - ja hyväkin - säilyttää omat vanhat sydämeeni iskostetut perinteet ja uskomukset. Minun on hyvä kunnioittaa sitä polkua, jota olen kulkenut jo pitkään, vaikkakin eri muodoissa - rehellisyyden, vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden polkua. Sillä nuo ominaisuudet ovat universaali kieli, jota ymmärretään kyllä, olin missä hyvänsä. Voi olla että moinen avomielisyys tekee minut haavoittuvaiseksi - mutta en kumarra kipua. Koska sekä nahkani että henkeni ovat karaistuneet sekä tämän että toisen maailman tuulissa.

Tulen tosiaan kulkemaan tätä polkua pitkään. Puolustamaan rakastamaani bardin terävällä kielellä, ja soturin yhtä terävällä terällä. Pitämään huolta rakkaimmistani, itsestäni ja tulevista lapsistani käsityöläisen kärsivällisin mielin ja osaavin käsin. Kunnioittamaan ja rakastamaan Jumalia maatyöläisen tarpeella ja rakkaudella, vanhan druidin viisaudella ja sepän punahehkuisella intohimolla. Tulen kulkemaan tällä maankamaralla pehmein askelin, kuin lapsi tai hennon hento haltia.
Kohtaan elämäni ylä- ja alamäet niin kuin vain minä pystyn, enkä kadota tätä polkua näköpiiristäni. En kadota itseäni."

 Henki tosiaan puhuu psyykkeen kautta. Sen olen tässä todennut. Olen tullut varmemmaksi itsestäni ja uskomuksistani. Vaikka ne ovat aina taustalla olleetkin, nyt sain jotenkin annettua itselleni luvan olla oma itseni ja uskoa mihin uskon vaikka tietoni eivät täydelliset olekaan. Legendat ja nimet valahtavat herkästi päästäni, mutta uskon että ne tulevat juurtumaan sinne paremmin käytännön kautta. Nyt siis sitä käytäntöä rakentamaan, jokavuotisia perinteitä ihan vain itselleni, vaikka muut eivät niihin yhtyisikään.

Dagda, Morrigan, Lugh ja kaikki te joiden nimet vain etäisinä merkityksinä mielessäni kaikuvat - tämä on paitsi itselleni, myös teille.